lauantai 15. elokuuta 2015

Kasperin haava

Moikka

Päätin tässä vähän kirjoitella Kassun haavasta. Eli siis Kassulle tuli haava turpaan n. 5 päivää sitten, mun äiti ei ollut kotona silloin, kun oli etelässä. Kysyin neuvoa Instagramista, mitä sille pitäisi tehdä. Monet sanoivat putsaa ja laita helosania. Niinpä minä aloin putsaamaan sitä vedellä ja laitoin siihen sen jälkeen helosania. Äiti tuli kotiin seuraavana päivänä ja kysyi mitä on oikein tapahtunut, kun turvassa on haava. Äiti soitti hippokselle hevosklinikalle, että mitä pitää tehdä. Ne sanoivat että lähettäkää kuva siitä haavasta. Joten kun olimme lähettäneet, niin he sanoivat että tehkää vesi-Betadine sekoitus ja putsatkaa sillä, sitten hakekaa klinikalta hunaja rasva ja laittakaa sitä siihen. Seuraavana aamuna äiti haki Betadinea apteekista ja rasvaa hippokselta. Sitten laitoimme niitä pari päivää, kunnes huomasin aamulla, että Kasper on rapsuttanut sitä johonkin ja siitä vuosi reilusti verta. No sitten äiti soitti taas klinikalle ja kysyi, että voiko joku tulla katsomaan sitä haavaa. No lääkäri tuli katsomaan ja antoi lisä-ohjeita. Laitan kuvat lääkkeistä ja kirjoitan kuvatekstit. Lääkäri sanoi, että apteekista voi hakea hyttys-ainetta , ettei kärpäset pesi haavaan. Lääkäri antoi antibiootti kuurin suun kautta eli ruoan mukana annettavan. Ja ennen kuin lähti, niin sanoi vielä, että kun tulee viikon päästä antamaan Moonalle toisen kisarokotuksen ja Kassulle suutarkastuksen tekemään, niin katsoo samalla haavaa, että miten on parantunut. :) Youtubeen tulee jossain vaiheessa hoito-ohje video, mutta näitä lääkkeitä ei voi antaa hepalle, ellei lääkäri ole maininnut erikseen niistä... :)  :)


                                              Ekana putsataan Betadine-vesi sekoituksella

                                                    Haava putsataan näillä lapuilla
 
                                                     Sen jälkeen laitetaan Vetramil rasvaa

                        Kun  rasva on laitettu, niin ruiskitaan haavan ympärille kärpäsesto ainetta
 
Tässä on Kassun antibiootti kuuri ruokaa


sunnuntai 9. elokuuta 2015

6.8 Kengitys

Moikka taas.
En ole pitkään aikaan kirjoittanut yhtään postausta, niin ajattelinpa tänään kirjoitella vähän, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä tällä hetkellä.

Meillä kävi kengittäjä 6.8 ja hepat kengitettiin meidän autotallissa, kun siellä on hyvä kengittää. Ekana kengitettiin Moona, kun se on ollut meillä kauemmin ja käynyt useampaan otteeseen autotallissa. :) Moonalla oli aivan kuluneet kengät ja kompasteli kokoajan, kun ratsasti. Onneksi kengittäjä pääsi torstaina. kun Moona kengitettiin, niin se oli rauhallinen siihen asti,kun hain sisältä porkkanoita. Moona koitti koko ajan ottaa niitä ja liikkui, mutta onneksi se ei haitannut kengittäjää.:)
Kun Moona oli kengässä, niin hain Kassun. Kassu oli viimeksi kengitetty vuosi sitten, joten emme yhtään tienneet millainen se olisi. Kassu oli Keiramontallilla viimeisen vuoden, niin silloin sitä ei ollenkaan kengitetty. Kun ennen Kassulla oli toinen kengittäjä, niin Kassu potki sitä, eikä antanut kengittää, mutta onneksi meillä on sellainen kengittäjä, joka on viimeksi kengittänyt Kassun ja ollut yhteistyöhaluinen sen kanssa.
Heti, kun Kassu näki kengittäjän, sen sieraimet olivat valtavat ja se puuskutti. Kun talutin Kassua, niin se oli tosi valppaana ja veti mua sen mukana. Siinä vaiheessa laitoin sille vetoriimun, jotta sain sen vietyä autotalliin. Kun päästiin vihdoin sinne, niin Kassu oli eka aika säikky, mutta kyllä se antoi hyvin kengittää ja rauhoittui ajan myötä. Oikeassa takajalassa se koitti ottaa jalkaa pois, mutta kun huomasi, ettei saa jalkaa pois, niin lopetti sen nostamisen. Kun saatiin kengät sille, niin se puoliksi juoksi ulos autotallista. :) Selvittiin ehjänä tästä kerrasta...